Archive for May, 2007

phpBB 3.0-RC1 julkaistu

Vuosien odotuksen jälkeen phpBB foorumisovelluksen kolmas versio on tekemässä tuloaan. Muutama päivä sitten julkaistiin 3. version Release Canditate 1 versio (RC1).
Tästä versiosta eteenpäin sovelluksella on sen kehittäjien virallinen tuki ja päivitykset uudempiin versioihin taataan, tosin ylläpito ei tätä versiota virallisesti suosittele tuotantokäyttöön. Kuitenkin monet Olympusta odottaneet eivät jaksa odottaa enää pidemmälle vaan asentavat sovellusta parhaillaan […]

Google Analytic uudistuu

Googlen suosittu analytiikkapalvelu Google Analytics on uudistumassa. Uusi käyttöliittymä tuo parannuksia mm. käyttöliittymän mukautukseen ja tietojen esittämiseen.
Google kertoo uudistuksesta Google Analyticsin etusivulla ja Google Analytics blogissa. Lisäksi nähtävillä on video jossa uusia ominaisuuksia esitellään. Sivustolta löytyy lisäksi ominaisuuslista.
Jos sinulla ei ole vielä pääsyä uuteen käyttöliittymään, ei auta kuin odotella. Google yhdistää vanhat käyttäjät hiljalleen uuden […]

Pieniä pikavinkkejä

Monesti kotisivuja tehdessä on pulaa esimerkiksi ikoneista tai ulkoasuun sopivan fontin löytäminen on hankalaa. Joskus olisi taas tarve nähdä muutokset aikalailla reaaliaikaisena. Tässä muutama pieni vihje jotka saattavat auttaa.

addthis_url = ‘http%3A%2F%2Fwww.webbiguru.net%2Fpienia-pikavinkkeja%2F’;
addthis_title = ‘Pieni%C3%A4+pikavinkkej%C3%A4′;
addthis_pub = ”;

phpBB:n ympärillä tapahtuu

Kuten monet varmaan tietävätkin, phpBB on yksi maailman suosituimmista foorumi / keskustelualuesovelluksista internetissä. Tällä hetkellä phpBB 3 - lempinimeltään Olympus - on beta - vaiheessa ja etenee mielestäni hitaasti mutta vakaasti kohti kultaversiota.
Nyt kuitenkin phpBB kuohuttaa sovelluksen kehitystä seuranneita.

addthis_url = ‘http%3A%2F%2Fwww.webbiguru.net%2Fphpbbn-ymparilla-tapahtuu%2F’;
addthis_title = ‘phpBB%3An+ymp%C3%A4rill%C3%A4+tapahtuu’;
addthis_pub […]

Suomennoksia

Suomentelin tässä WebbiGurun käyttöliittymää. Kommentteja saa heittää ja suomentamatta jääneistä kohdista saa huomautella. Päivämäärät on vielä toistaiseksi kääntämättä, koska en jaksanut etsiä kohtaa josta ne voisi muuttaa, mutta jos joku tietää, niin arvostan toki jos viitsisitte kertoa.

addthis_url = ‘http%3A%2F%2Fwww.webbiguru.net%2Fsuomennoksia%2F’;
addthis_title = ‘Suomennoksia’;
addthis_pub = […]

Pligg beta 9.5 julkaistu

Eilen julkaistiin suositun sosiaalisen julkaisujärjestelmän, Pliggin uusi virallinen beta-versio. Uusi versio tuo mukanaan paljon hyviä uudistuksia.

addthis_url = ‘http%3A%2F%2Fwww.webbiguru.net%2Fpligg-beta-95-julkaistu%2F’;
addthis_title = ‘Pligg+beta+9.5+julkaistu’;
addthis_pub = ”;

Digg vaikeuksissa merkkijonon vuoksi

Tänä aamuna tarkistin Digg.comin uutissyötteen herättyäni ja huomasin, että kaikissa uusimmissa artikkeleissa on sama mystinen merkkijono. Aloinpa sitten tutkimaan, mikä tämä merkkijono on.

addthis_url = ‘http%3A%2F%2Fwww.webbiguru.net%2Fdigg-vaikeuksissa-merkkijonon-vuoksi%2F’;
addthis_title = ‘Digg+vaikeuksissa+merkkijonon+vuoksi’;
addthis_pub = ”;