Safarilla Windows maailmassa
Apple on julkaissut beta-version Safari selaimestaan myös Windows-käyttöjärjestelmälle. Vielä selain tosin on varsin buginen. Testailin selainta jonkin aikaa ja huomasin sen renderöivän sivuja väärin. Osa sivun sisällöstä jäi yksinkertaisesti pois näkyvistä. Huomasimme kuitenkin erään henkilön kanssa, että kyse on vain Windows-betan bugisuudesta, sillä Mac-versiolla samat sivut näkyivät selaimen samaisella beta-versiolla ongelmitta.
Safarin julkaiseminen myös Windowsille helpottaa omalta osaltaan sivustojen ulkoasujen kanssa painiskelevien elämää. Enää ei tarvitse välttämättä etsiä käsiinsä Mac-konetta jotta voi testata sivunsa Safarilla - mikäli siis sivustoja tehdään Windows käyttöjärjestelmässä. Safari on kuitenkin yksi suosituimmista selaimista, joten sillä kannattaa ulkoasut testata.
Yksi Windows-betan bugi renderöintivirheiden lisäksi on sen suomenvastaisuus. Safarin Windows-beta kaatuilee mikäli Windowsin maa-asetukseksi on määritetty Suomi. Arvelen kuitenkin Applen korjaavan nämä ongelmat pian ja sen jälkeen halukkaat pääsevät nauttimaan Safarista Windowsissakin.
Toki löytyy keinoja sivuston testaamiseen kaikilla yleisimmillä selaimilla muillakin käyttöjärjestelmillä. Olen ehkä saattanut aikaisemminkin mainita mainiosta BrowserShots palvelusta joka nimensä mukaisesti ottaa kuvakaappauksia sivuista eri selaimilla ja säilyttää niitä jonkin aikaa. Itse testaan useasti sivustoja kyseisellä palvelulla ja olen sen hyväksi havainnut. Ainoa haittapuoli palvelussa on odotusaika. Joskus voi joutua odottamaan jopa 4 tuntia ja joskus kuvakaappausta ei välttämättä jolain selaimella saa ollenkaan. Mutta palvelu on kyllä hintansa arvoinen (ilmainen).
Pientä paikkausta on näköjään Safariin tullut, itselläkin ensimmäinen versio jätti esim. mbnet:n sivut täysin vajaaksi ja tekstejä ei näkynyt käytännössä ollenkaan. Tällä hetkellä selain on jo ihan käyttökelpoinen, joskin syö muistia noin kaksi kertaa enemmän kuin Firefox, toisaalta nopeutta taasen riittää melkein sen kaksi kertaa enemmän kuin Firefox:ssa, ehkä tästä vielä joku päivä tulee käyttökelpoinen selain. Vielä kun nuo pirun sumeat fontit selkenisi (joo joo pistin asetuksista pehmennyksiä pienemmälle, mutta eipä tuo liiaksi auttanut asiaa).